Maa- ja metsätalousministeriön päätös lohen pyynnin keskeyttämisestä Viron vesialueella

Tyyppi Päätös
Julkaisu 1995-12-08
Tila Voimassa
Ministeriö Maa- ja metsätalousministeriö
Lähde Finlex
pykälää 2
Muutoshistoria JSON API

Maa- ja metsätalousministeriö on Euroopan yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta 8 päivänä joulukuuta 1994 annetun lain (1139/94) 2 ja 10 §:n nojalla päättänyt:

1  §

Suomen lipun alla purjehtivien tai Suomessa rekisteröityjen alusten lohenkalastus kielletään Viron kalastusta koskevaan määräysvaltaan kuuluvalla alueella Itämerellä mainitulle alueelle vuodelle 1995 myönnetyn lohikiintiön täyttymisen vuoksi.

Edellä 1 momentissa tarkoitettujen alusten kieltoalueelta pyytämän lohisaaliin hallussa pitäminen aluksessa sekä sen uudelleen lastaus ja purku on kielletty tämän päätöksen voimaantulon jälkeen.

2  §

Tämä päätös tulee voimaan 13 päivänäjoulukuuta 1995 ja sitä sovelletaan vuoden 1995 loppuun saakka.

Tämän asiakirjan lukeminen ei korvaa Finlexissä julkaistun virallisen tekstin lukemista. Emme vastaa mahdollisista epätarkkuuksista, jotka johtuvat alkuperäisen muuntamisesta tähän muotoon.

Tämä teksti julkaistaan lähteen Finlex omilla uudelleenkäytön ehdoilla, ei Legalizen lisenssillä eikä public domain -lisenssillä. Finlex
Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0)
Sisältää Finlexin aineistoa, jonka on julkaissut oikeusministeriö (Oikeusrekisterikeskus). Aineisto on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0) -lisenssillä: https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/deed.fi. Aineistoon on tehty muotomuutoksia (XML-muoto muunnettu Markdowniksi).