Laki Pohjoismaiden projektivientirahastosta

Tyyppi Laki
Julkaisu 2000-04-14
Viimeksi päivitetty 2000-04-19
Tila Kumottu
Ministeriö Ulkoministeriö
Lähde Finlex
pykälää 6
Muutoshistoria JSON API

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Pohjoismaiden projektivientirahastosta säädetään tässä laissa.

2 §

Rahasto on julkinen oikeushenkilö ja sillä on täysi oikeustoimikelpoisuus.

Rahaston kotipaikka on Helsinki.

3 §

Rahaston tarkoituksena on edistää pohjoismaisten yritysten kansainvälistä kilpailukykyä myöntämällä rahoitustukea Euroopan unionin ja Euroopan vapaakauppaliiton ulkopuolella toteutettavien projektivienti- ja kansainvälistymishankkeiden valmisteluihin.

4 §

Rahasto tekee riskilainaa koskevat päätöksensä sen mukaan kuin Pohjoismaiden ministerineuvoston rahastolle vahvistamissa säännöissä määrätään. Varat rahaston perustoimintaa varten asettaa Pohjoismaiden ministerineuvosto rahaston käyttöön. Rahasto voi myös vastaanottaa varoja muilta toimeksiantajilta.

5 §

Rahaston hallituksen muodostavat Pohjoismaiden ministerineuvoston enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan määräämät edustajat Tanskasta, Suomesta, Islannista, Norjasta ja Ruotsista, yksi kustakin maasta.

Jokaiselle edustajalle määrätään samalla yksi henkilökohtainen varajäsen samasta maasta.

Hallituksen työskentelystä on muutoin voimassa, mitä Pohjoismaiden ministerineuvoston rahastolle vahvistamissa säännöissä määrätään.

Rahaston hallintoa johtaa Pohjoismaiden ministerineuvoston nimittämä toimitusjohtaja.

6 §

Tämä laki tulee voimaan 20 päivänä huhtikuuta 2000.

Tällä lailla kumotaan Pohjoismaiden projektivientirahastosta 24 päivänä kesäkuuta 1982 annettu laki (470/1982) .

Tämän asiakirjan lukeminen ei korvaa Finlexissä julkaistun virallisen tekstin lukemista. Emme vastaa mahdollisista epätarkkuuksista, jotka johtuvat alkuperäisen muuntamisesta tähän muotoon.

Tämä teksti julkaistaan lähteen Finlex omilla uudelleenkäytön ehdoilla, ei Legalizen lisenssillä eikä public domain -lisenssillä. Finlex
Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0)
Sisältää Finlexin aineistoa, jonka on julkaissut oikeusministeriö (Oikeusrekisterikeskus). Aineisto on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0) -lisenssillä: https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/deed.fi. Aineistoon on tehty muotomuutoksia (XML-muoto muunnettu Markdowniksi).